tiistai 28. maaliskuuta 2017

8X VINKKIÄ KOEVIIKOLLE


Moikka! Vähään aikaan ei ole postausta tullut, mutta yritän taas alkaa postailemaan. Koeviikko alkaa taas lähestymään, joten ajattelin nyt olevan sopiva aika julkaista muutamia vinkkejä koeviikolle. Oon miettinyt tällaisen postauksen tekemistä jonkin aikaa ja nyt lopulta sain tämän toteutettua. Toivottavasti jollekin on hyötyä näistä vinkeistä. Mitkä on teidän vinkit koeviikolle?
koeviikko
1. Aloita lukeminen ajoissa
Lukiossa koealueena on usein koko oppikirja ja koealueet ovat siten melko pitkiä. Kirjan pystyy luultavasti lukemaan myös yhdessä illassa, mutta mieleen tuskin jää asioita niin lyhyessä ajassa. Lukeminen kannattaa aloittaa siis hyvissä ajoin.

2. Suunnittele/aikatauluta
Suunnittele ja aikatauluta kokeisiin lukemista ennen koeviikkoa. Mä teen aina ennen koeviikkoa lukutaulukon, johon merkitsen mikä koe mulla on minäkin päivänä ja mikä päivä luen mitäkin. Aikataulut ei välttämättä pidä täysin paikkaansa, mutta helpottaa kuitenkin huomattavasti lukemista ja antaa hyvin suuntaa lukemiselle.

3. Pidä taukoja
Taukojen pitäminen on tärkeää lukemisen välissä. Suunnittele aika jolloin luet kokeisiin ja pidä sen jälkeen tauko. Tauolla voi vaikka käydä ulkona, kuunnella musiikkia tai katsoa sarjoja. Tauon jälkeen jaksaa taas paremmin keskittyä lukemiseen.

4. Nuku ja syö hyvin
Hyvin nukkuminen ja syöminen on tärkeää koeviikolla. Vaikka ajattelisi, että lukee myöhään illalla ja saa koealueen luettua, niin illalla on jo väsynyt, eikä tieto jää päähän. Aamulla on sitten taas väsynyt kokeeseen mennessä. Hyvin nukutun yön jälkeen opiskelemasi asiat palautuvat taas vähitellen mieleen.

5. Kuuntele tunneilla ja tee läksyt
Tunneilla käsitellyt aiheet eivät aina kiinnosta, mutta koeviikolla helpottaa huomattavasti lukemista, kun on kuunnellut tunneilla. Kannattaa myös aina tehdä läksyt, koska niiden tekemisestä on myös hyötyä koeviikolla ja tehtyjä tehtäviä voi silloin kertailla.

6. Laita kännykkä pois
Kokeisiin lukiessa tulee helposti otettua kännykkä käteen ja alettua selailemaan sosiaalisia medioita. Kännykkä ja muut laitteet kannattaa laittaa esimerkiksi huoneen toiselle puolelle, jolloin niitä ei tule niin helposti käytyä hakemassa ja alettua selailemaan.

7. Käy kertaustunneilla
Vaikka kertaustunneilla käyminen onkin vapaaehtoista, kannattaa siellä silti käydä, jos siihen on mahdollisuus. Meillä ainakin kerrotaan usein asioita, joita kokeessa sitten kysytään. Kertaustunneilla voit myös kysyä asioita, joita et ehkä itse ole ymmärtänyt.

8. Älä stressaa
Kokeista stressaaminen tekee koeviikosta vieläkin raskaamman. Jos lukemisen aloittaa ajoissa, koealueen ehtii varmasti lukemaan ja osaa asiat tarpeeksi hyvin. Tässä kohdassa mullakin on vielä parannettavaa, mutta kokeessa pitää muistaa vaan tehdä parhaansa.

maanantai 13. maaliskuuta 2017

PÄIVÄ KANSSANI


Moikka! Tykkään lukea näitä päivä kanssani -postauksia ja tällaista multa toivottiin, joten sain aamulla idean, että teen lauantaista my dayn. Kameralla en tällä kertaa jaksanut kuvata, joten kuvat on otettu ihan vaan puhelimella. Myöhemmin voisin tehdä my dayn myös arkipäivästä, koska tätä oli sen verran kiva toteuttaa. Mitä mieltä olitte postauksesta? Haluaisitteko nähdä näitä lisää?
my day 8:00 Herään noin kahdeksan aikoihin. Oon alkanut viikonloppuisinkin heräämään aikaisin.

8:03 Alan tuttuun tapaan selaamaan sosiaalisia medioita läpi.

8:50 Nousen vihdoin ylös, suuntaan vessaan ja vaihdan päälle mukavat kotivaatteet.

9:10 Avaan tietokoneen, alan lukemaan blogeja ja katsomaan Youtubesta uusia videoita.

10:13 Kesätyöhakemus lähetetty!

10:23 En syö viikonloppuisin aamupalaa, vaan suoraan kunnon ruoan ja nyt on sen aika.
my day3
11:04 Oon jonkin aikaa tehnyt fysiikan taulukoita ja saan palautettua ne.

11:46 Siirrän pitkästä aikaa kuvia muistitikulle ja kuuntelen musiikkia. Ed Sheeranin uus albumi

12:39 Aloitan meikkaamaan ja vaihdan vaatteet.

13:31 Lähden pyöräilemään, koska mennään Siljan kanssa kuvaamaan. Oon tässä vaiheessa jo vähän myöhässä.

16:20 Ollaan käyty kuvaamassa ja samalla muutamassa kaupassa. Mennään kaupungilta suoraan Siljalle.

19:04 Tulen kotiin ja hetken päästä suuntaan jo saunaan.
my day2
19:43 Oon tullut saunasta ja oleskelen vaan vähän aikaa. Selaan taas sosiaalisia medioita läpi.

20:03 Menen katsomaan Haluatko miljonääriksi.

21:19 Iltapala syöty ja muutenkin iltatoimet hoidettu.

21:30 Luen kirjaa äikän kurssia varten.

22:00 Kymmenen aikaan oon jo aika väsynyt ja menen vaan suoraan nukkumaan.

lauantai 4. maaliskuuta 2017

TOIVEPOSTAUKSIA


toivepostauksia
Nyt on se aika, kun te lukijat saatte vaikuttaa blogin sisältöön. Uusia lukijoita on lähiaikoina tullut jonkin verran ja uskon, että teillä on ideoita millaisia postauksia haluaisitte nähdä. Haluaisin siis, että kommentoisitte mitä postauksia haluatte täällä nähdä. Jostain postauksesta ehkä toista osaa tai postausta mitä ei olla ennen tässä blogissa nähty? Aihepostausta, kosmetiikkapostausta, tageja, opiskelupostauksia, suosikkeja.. Tai sitten ihan jotain muuta - kommentoi toiveesi!